sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Rakastettava NOSH ♥


Pyöriä, tiikereitä, sydämiä, ilveksiä ja perhosia.
Savannia, vadelmaa, petroolia ja minttua..

Meidän olkkarista löytyi eilen rekillinen toinen toistaan ihanempia vaatteita sekä niiden ammattitaitoinen esittelijä, sohvallinen ihastelevia naisia sekä monta sylillistä pieniä murusia.

Olin jälleen emäntänä Nosh Organics-vaatekutsuilla ja saatiin viettää lauantai-iltapäivä nauttien kauniista vaatteista sekä tottahantoki herkuistakin ☺

Noshin kevään 2015 mallisto oli täynnä toinen toistaan houkuttelevampia ihanuuksia ja näin kahden pojan äitinä voin iloisena todeta, että valikoimassa on pojillekin vaikka mitä ja pähkäilyksihän se väkisinkin meni, että mitä sitä ottaisikaan.



Ihanan iloinen Hanna Kannisto oli jälleen esittelijänä - niin, kuin viime syksyn vaatekutsuillanikin, joista postaus on täällä.

Paitsi, että Noshin vaatteet ovat ainutlaatuisen kauniita ja laadukkaita, on niiden luomisprosessi sosiaalisesti sekä eettisesti vastuullista ja tuotteet takuulla turvallisia. Onkin ilo kuulla vuodesta 2009 vaatteita valmistaneen Noshin ekologisuudesta aina alkumetreistä lähtien ja kuinka vaatteen valmistuspolun varrella jokaista työntekijää arvostetaan. Lisäksi vaatteet tehdään 100% sertifioidusta luomupuuvillasta ja sekä kangas- että väriaineet ovat myrkyttömiä ja sopivat näinollen kaikkein allergisimmallekin iholle.

Me haluamme lapsellemme parasta - ja Nosh tarjoaa sitä.

Lisäksi vaatteiden valmistuksessa on otettu huomioon pitkäikäisyys - bodyista löytyy napit kahdesta eri rivistä, joka mahdollistaa sopivuuden pitkäksi ajaksi. Hihat saa käännettyä niin, että kuosi jatkuu myös kääntöpuolella ja vaatteesta voi huoletta ottaa hieman reilumman koon.

Lisäksi vaatteet ovat erittäin laadukkaita ja värit pysyvät upeina eikä kangas nyppyynny (meillä vaatteita on pidetty paljon, pestään nurinpäin 40 asteessa ja ne ovat vieläkin todella hyväkuntoisia).



Eikö olekin raikasta?!
Tuo savanninkeltainen on sävynä kertakaikkisen upea ja sopii meidän punapäille todella hyvin - ja sitä väriä löytyikin meidän ostoksista (kuten viime syksylläkin - ostoksista postaus täällä).

Mikäli kokoja olisi löytynyt, olisi meidän Nuutilla kesällä ehdottomasti tuo valko-keltaraidallinen froteeasu, mutta nyt tyydyttiin tilaamaan pojille nuo ihastuttavat paidat, joihin on aplikoitu bmx-pyörä upean yksityiskohtaisesti. ♥



Noshin valikoimassa on aina ollut värikkäitä ja leikkisiä sekä lapsenomaisia vaatteita ja myös tässä mallistossa on niitä, mutta nyt on huomioitu myös isommat lapset sekä vanhemmat, jotka eivät niin värikkäistä vaatteista  lapsillaan pidä. Tästä on hyvä esimerkki tuo tiikeri-kuosi, joka on kyllä makea.



Tytöillekin löytyy paitsi herkullista väriloistoa, myös hillitympää perhos-kuosia, joka on varmasti myös isomman tytön mieleen.
Ylhäällä on kuvassa myös supersuloinen, tupsullinen lippapipo, jollaiset meidän pojillekin tulee, tosin savanninkelta-harmaaraidallisina. ♥



Palatakseni siihen, että Noshilla ajatellaan kaikkea, niin he ovat myös ottaneet huomioon sen, että moni haluaa laittaa pikku-aarteidensa vaatteita näkyville roikkumaan.
Alla olevassa kuvassa Hannalla on kädessä suloinen pikku-mekko, jonka vuori on kauniin turkoosia polkadot-kangasta, joka näkyy henkarilla riippuessa. Mekon takana oli korumaiset napit.



Eikö olekin ihania vaatteita?
Mallistossa on jokaiselle jotakin - moneen eri makuun.

Toivottavasti monen makuun oli myös tarjottavien puoli:



Kai jokainen huomasi, että kakkua koristaa mustikkainen Nosh-lintu? ☺

Tein valkosuklaa-tuorejuustokakkua sekä mutakakkua, jonka verhoilin kermavaahdolla ja koristelin ihanilla, pastellinvärisillä munilla.
Suolaisina oli jälleen kinkku-tuorejuusto-salaatti -tortillarullia sekä pinaatti-fetapiirakkaa.



Viiristäkin löytyi sana "NOSH", vaikkei sitä kuvasta kunnolla näykään.
Rakastan tällaisten kutsujen järjestämistä. ♥

Pitää vielä näyttää kuva yhdestä pikku kutsuilijasta, joka otti mykkyrässä päikkärit ennen vieraiden saapumista.. Noshin Bussit -jumpsuitissa, tietenkin! ☺


Sellaiset vaatekutsut meillä tällä kertaa - olen kyllä enemmän, kuin tyytyväinen!

Mikäli ja sikäli, kun vaatteet ihastuttavat silläkin puolella ruutua, Noshin sivuille pääset tästä. Verkkokaupasta voi myös tilata tuotteita ja ensi kuun lopulla tuleekin mittava mallisto naisille - kannattaa käydä kurkkimassa siis! Noshin fb-sivuja taas pääset tykkäilemään tästä.

Ja tottahantoki kannatan vaatekutsujen järjestämistä - sivuilta löydät lähimmän edustajasi ja mikäli asut Varsinais-Suomessa, kannatan ottamaan yhteyttä ihanaan Hannaan:

hanna.kannisto@nosh-kotimyynti.fi
Tästä taasen pääset Hannan omille Nosh-facebooksivuille.

Muistathan hei myös tykkäillä tästä blogistani fb:ssä - se onnistuu tästä. ☺

*Kaisa*

Postaus tehty yhteistyössä Noshin kanssa - mutta sataprosenttisesti seison sanojeni takana - olen rakastunut tähän merkkiin! ♥


4 kommenttia:

  1. Kivoilta näyttävät. Mulle täysin vieras merkki, mutta ehdottomasti menen nyt tutkailemaan lisää.
    Herkulliselta näyttävät myös tarjottavat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkkin Mia! ❤ toivottavasti löysit jotain mieluisaa. Kiitos paljon!! :)

      Poista
  2. Mikä toi vetoketjullinen huppari!? Ihana. Oliko siitä muita värejä? Tarviikin käydä kurkkaamassa heidän sivuillaan. Ja voi että mitä ihania herkkujakin olet tarjonnut. mmmm :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä todella ihana! ❤ värejä ei tainnut olla muita. Kiitos paljon, kunpa olisit päässyt myös tulemaan! :)

      Poista

Kiitos sanoistasi, ilahdutat kommentilla! ♥