Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hauck Viper trio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hauck Viper trio. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2013

Menopelit ja löytöjä

Pajut ovat tainneet tänä vuonna olla erityisen pihejä kasvattamaan kissoja oksilleen, tai sitten kovat pakkaset ovat tehneet tehtävänsä. Onneksi meillä on takapihan metsikössä pajunkissoja, mutta siellä on myös varmaan metri lunta. Meidän kissojenmetsästys olikin hikistä puuhaa äidille! Siinä ne kuitenkin tuulikaapissa komeilee ja odottelee, että lauantaina Nooa ja siskontyttö ne koristelevat. <3


Viper triot

Kun odotin Nuuttia, mietittiin kiivaasti, mikä ratkaisu otetaan vaunuissa ja rattaissa käyttöön. Tuplia mietittiin ensin ja käytiin käytettyjä katsomassakin, mutta kun Nooa on kuitenkin jo yli kolme eikä viihdy enää istumassa rattaissa eikä me hirveästi millään julkisillakaan kuljeta minimaalisten bussiaikataulujen vuoksi, niin päädyttiin ostamaan Nuutille Hauckin Viper triot ja Nooa sai seisomalaudan. Oli nappivalinta.

Viper trioihin kuuluu kolmipyöräisen "jalustan" lisäksi vaunukoppa, auton turvakotelo ja ratasosa. On tosi kätevää, että samoihin pyöriin saa kliksautettua sen, mitä sillä hetkellä tarvitsee. Kolme pyörää eivät kyllä ole ihanteelliset talvella, mutta etupyörän saa lukittua ja ollaan tultu toimeen. Ton seisomalaudan pyörät ovat kyllä niin pienet, että lopettavat pyörimisen tuon tuosta, kun on niin paljon soraa teillä. Enimmäkseen Nooa onkin kulkenut nyt kelkassa tai pulkassa, tai sitten ihan omilla pikku jaloillaan tallustaen. :)


Auton turvakotelo on saanut parhaan mahdollisen tuloksen turvallisuustutkimuksissa. Jalustaa nyt ei ole, mutta tyytyväinen olen kuitenkin. Rattaita ei ole vielä koitettu, kyllä varmaan tässä joku päivä niitäkin tulee koitettua kun kevät tulla porskuttaa (toivottavasti!!!) 

Sellainen menopeli meillä. Netistä tilattiin ja oli muuten ihan todella edullinen kokonaisuus. Silmääkin miellyttää, kätevätkin on. Ei oikeastaan mitään huonoa sanottavaa. 

Metallikorit

Pakko oli vielä laittaa pari kuvaa mun eilisestä superlöydöstä. Olen jo kauan ihaillut metallisia, vanhannäköisiä koreja, mutten oikein ole löytänyt mieluista ja kukkarolle sopivaa. Eilen tiimarissa oli tällaisia koreja -70% ja loput pääsivätkin mukaani, neljä kappaletta. Yhteensä maksoivat 12e. Hih. 


Keittiön hyllyllä olleet tummanruskeat korit saivat väistyä ilmavampien tieltä. Löysin Murenasta ihastuttavia pääsiäisservettejä, jotka korista kurkkaavat. 

Nyt onkin jännät paikat, pian on edessä korvaleikkaus (ei tosiaan mitään vakavaa!!). Aamulla soitettiin ja siirrettiin leikkausta puolitoista tuntia eteenpäin, joten ehdin nyt tänne kirjoittamaan. Pojat olivatkin yötä miehen vanhemmilla, ettei tarvinnut herättää aamulla ja vältettiin sählinkiä. Ei välttis olisi tarvinnutkaan, kun meni myöhemmäksi, mutta äiti saa vähän levätä ja pojat saa hemmottelua mummolassa. <3

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!