Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kupittaan seikkailupuisto

Moikka!

Ajateltiin lähteä alkuviikosta Lintsille. 
Ostettaisiin kaksi ranneketta - Nooalle yksi ja toinen jommallekummalle meistä. 
Nuutti olisi varmasti tyytyväinen ilmaislaitteisiin. 
Sitten katsottiin netistä hintoja - meidän rannekkeet olisivat maksaneet lähes 80 euroa ja siihen saisi laittaa vielä sievoisen summan lisää ruokien ja muiden ostosten myötä. 
Tultiin siihen tulokseen, ettei meidän lomabudjettiin sovi Linnanmäki-reissu - on tulossa muita  kesäreissuja, joita varten on pakko säästää.

Onneksi on olemassa myös ilmaisia paikkoja, joissa voi viettää koko kivan kesäpäivän perheen kesken. 
Yksi sellainen on Kupittaan seikkailupuisto, johon suunnattiin Lintsin sijaan.

Poikien pipot Nosh & paidat Maxomorra

Kupittaan seikkailupuistossa on kaikkea, mitä vain toivoa saattaa.
On puisto, jossa voi kiipeillä hämähäkin lailla, keinua ja tehdä muita puistojuttuja..



..on iso suihkulähde kivisine altaineen ja puroineen, missä lapset voivat viilettää uikkarit päällä ja uittaa veneitä tai rakennella patoja. 
Meillä oli mukana viltti, joka levitettiin läheiselle nurmikolle ja nautittiin lasten riemun katsomisesta ja pienistä eväistä.


"Seikkiksen" omilta sivuilta voi katsoa tulevat tapahtumat, joita todella riittää! Ylläolevassa kuvassa näkyvässä teltassa on teatteria, konsertteja ja sirkusta.
Lisäksi joinakin päivinä viikossa puistossa on pajatoimintaa, missä voi tehdä milloin mitäkin vempelettä.


Yksi parhaista jutuista on liikennepuisto.
15 minuuttia ajelua maksaa 2,5 euroa ja se on kyllä hintansa väärti!
Nooa vielä opettelee ajamaan sääntöjen mukaan ja oikealla kaistalla, mutta hienosti se meni. 
Nuutti pääsi iskän kyytiin ja sepäs olikin hauskaa molempien mielestä. ☺♥


Ihana kummityttö ♥


Lähellä puistoa oli mukava Hakuna -kauppa, josta haettiin jätskit ja päästiin huomattavasti kioskihintoja halvemmalla. ☺


Eikä siinä vielä kaikki! Seikkiksestä löytyy myös eläintarha!
Upeita ja erikoisia lintuja ja söpöjä vuohia, siinä aivan tarpeeksi katsottavaa meidän nassikoille. Aidan raosta ihastelemista kesti pitkään varsinkin meidän Nuutin toimesta ♥






Lisäksi Seikkiksestä löytyy esimerkiksi erilaisia maksullisia pomppulinnoja sekä pienemmille menijöille tarkoitettu puisto.
Lähistöllä on myös Kupittaan maauimala, josta muotoutui viime kesänä meidän lemppari-uimapaikka ja johon suunnataan heti ekana hellepäivänä.

Melkoinen paketti, eikös vain?!
En voi, kuin suositella Kupittaan seikkailupuistoa kesäpäivän viettopaikaksi  - vaikka asuisitkin vähän kauempana! 
Meidän ja siskoni perhe viihdyttiin tunteja reissussa ja oli niin kivaa!! 
Ihana lomapäivä. ♥

Nyt toivotaan taas sitä aurinkoa!

*Kaisa*



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Puroretki & kurasuojat

Heipsan!

Jo on tänään ilmoja pidellyt.
Viistossa vettä ja kolea tuuli, hyrr..
Mutta kyllä tätä jaksaa, kun on luvattu, että huomenna paistaa! ☺

***

Lähdettiin lauantaina lounaan jälkeen kevään ensimmäiselle puroretkelle.
Blogiani seuranneet tietävät, että kotimme läheisessä metsässä soljuva puro on itselleni hurjan tärkeä paikka - täällä on uitettu kaarnaveneitä ja muutenkin seikkailtu pikku-Kaisana. 


Nyt täällä plutaili pikku-poikia, joille hommasin ainakin meille todella tarpeelliset ja oikeastaan aivan pakolliset kura-asut - vesi- ja mutaleikit kun vaan ovat niitä parhaita. ♥

Ihastuin kovasti kuravaatteita etsiessäni Racoonin raita-asuihin - Nuutille löysin Godfred-kurahaalarin (koko 98cm) ja Nooalle samaa kuosia olevan, mutta kaksiosaisen Gorm-sadeasun (koko 128). Esimerkiksi Jeriika myy näitä ihanuuksia.

Nooan saappaat ovat jo kauan ihastelemani Celaviet, jotka ihan vahingossa sopivat puvun kanssa kivasti. Nuutin koira-söpissaappaat löysin kirpparilta. 


Paitsi, että puvut miellyttävät ainakin omaa silmääni, ovat ne osoittautuneet oikein hyviksi toiminnaltaankin. Hihojen resorit, kivasti saman väriset kuin vetoketju, ovat kekseliästä, vedenkestävää kangasta, joka pysyy napakasti paikoillaan eikä helposti päästä vettä valahtamaan hihaan.


Pukujen edessä oleva tähti sekä hihoissa koko pituudella olevat raidat ovat ilahduttavasti heijastinkangasta. Koko puku on pehmoista ja mukavan ohutta materiaalia, eikä ollenkaan tönkköä. 
Pojat viihtyvät puvuissaan hyvin.


Tällä kertaa otettiin leikkiveneitä mukaan seilailemaan, ja niitä oli kyllä niin kiva seurata ja pelastella puron syövereistä. ☺








Kyllä luonto on upea asia. ♥

Voin kyllä kertoa, että sen verran monesti saapas plumpsahti syvään puroon, että kotona sain heittää koneeseen ihan kaiken, mitä pojilla päällään oli. Varusteena olisi saanut olla jotkut sukelluspuvut, jotta olisivat pysyneet kuivina. ☺
Pienemmissä kuraleikeissä sadeasut ovat osoittautuneet oikein pitäviksi.


Mukavia ja toivottavasti paisteisia ja kuravaatteettomia päiviä teille! ♥

*Kaisa*





torstai 12. helmikuuta 2015

Namila - "Jokaisella lapsella on oikeus leikkiin".

Mikään muu ei tee vanhempaa onnellisemmaksi, kuin lapsen riemu.
Se kupliva ilo ja hersyvä nauru, joka tulee syvältä rinnasta, saa suupielet korviin ja silmät säkenöimään.

Lapsen riemua saa onneksi seurata päivittäin, arjessakin, mutta joskus on kiva tehdä jotain ekstraa. Sellaista superhauskaa ja riemukasta, jota muistellaan vielä myöhemminkin.
Kun me halutaan jotain astetta hauskempaa, suunnataan usein Namilaan.

Namila on sisäleikkipuisto, joka sijaitsee Salon Astrum-keskuksessa.


Niin, kuin kuvakin varmasti kertoo, saa sana "Namila" meidän pojissa aikaan hihkumista. 
Ollaan juuri tultu paikalle, Nuutti lähti samointein kipuamaan vihreää "toukkaa" pitkin kiipeilymaailmaan ja Nooa kiipeää uudelle, ilmatäytteiselle "vuorelle". ☺
Ei tarvitse patistaa, vaan pikemminkin pyytää hiukkasen hiljentämään vauhtia, hih!


Paitsi toiminnallisesti, on Namila myös esteettisesti luovuutta, leikkejä ja mielikuvitusta herättelevä paikka. Ihanan värikästä ja iloista, ja todella siistiä!

Käärme- pomppulinnamäki on poikien ehdoton lemppari. 



"Kiipeilymaailmassa" olevat ötökät ovat hauskoja pikku majoja, joista voi kurkkia. Leppäkertun pilkut ovat pieniä ikkunoita. ☺


Tekemistä on vaikka ja kuinka, pikkuveljeä voi vaikka litistää jumppapallojen väliin.. 
Voi, pojat! ♥


Pomppulinnat ja trampoliinit ovat paitsi hauskoja, myös motorisesti kehittäviä.


Ja ne liukumäet! Niiden avulla mitataan hurjuus. 
Jos katsot oikein tarkasti, voit bongata kuvasta meidän Nuutin!




Vähän isommille, ja miksei toki pienemmillekin, on varmasti mieluisa pelipuoli. On liikkumispelejä, erilaisia konsoleja, tietokoneita, ilmakiekkoa.. Jälleen kerran vaikka ja mitä. 
Täällä viihtyy kaiken ikäiset.



Tohon vihreään liukumäkeen ei meidän perheestä kukaan ole vielä uskaltautunut. Nooa tänään melkein, muttei kuitenkaan.. Onhan se hyvä, että elämässä on tavoitteita. ☺





Kun katsotaan sisääntuloa päin, näkyy oikealla kioski ja vasemmalla pienempien puoli. 
Namilan rakenne on mielestäni todella hyvä: Vaikka istuisi pöydässä, näkee joka paikkaan, missä se oma kullannuppu viipottaa menemään. 


Kioskissa on perinteisiä sisäleikkipuiston tarjottavia: Poppareita, hodareita, ranskiksia, nakkeja, leivonnaisia, pillimehuja, limsaa, karkkia ja jätskiä.. Kahvia ja teetä, tietenkin. Perheen pienimmille on myös vauvanruokia, ja löytyy ostettavaksi myös hedelmiä.





Namilassa on huomioitu ihanasti myös aikuiset!
Sisäänpääsy on ilmainen ja voi rentoutua istuen hierovassa tuolissa, ilman minkäänlaista lisämaksua.
Tossut saa polkastua jalkoihin halutessaan, ja vaikka uppoutua lehden pariin..

En kyllä sano, että mulla on tähän mahdollisuus, jos oon kolmisin meidän hulivilien kanssa matkassa. ☺



Ja sitten vielä iki-ihana pienten puoli, jossa toki käydään aina parit laskut tekemässä ja maja rakentamassa patjoista. 
Meidän kaksi-veehän vaan on jo niin isoa poikaa, ettei tulisi kuuloonkaan, että tämä nyt olisi se hänen ensisijainen leikkipaikkansa täällä, pienten puoli! ☺







Jälleen kerran se rakenne: Vanhemmat voivat hörppiä kahvia pöydän ääressä ja pitää koko ajan silmällä pienten puolella hääräilevää pikkuistaan.


En muuta voi sanoa, kuin että Namilasta lähtee aina hyväntuulinen perhe pois. Siis sen jälkeen, kun ollaan kuunneltu monet "EI!":t, kun ollaan kerrottu, että lähdön aika on koittanut.
Laatuaika-paikka.



Jos vielä mietitte, minnekäs sitä perheen kanssa suuntaisitte hiihtolomalla, niin laittakaapas auton nokka kohti Saloa ja Namilaa.

Namila on hiihtolomalla auki jokaisena päivänä - arkena 12 eteenpäin ja viikonloppuna 10 eteenpäin. Kurkkikaa sivuilta, klik!

ILOISIA HETKIÄ!

*Kaisa*